Sivut

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kuvapäivitystä

Ollaan oltu viikonloppu reissussa, ja sielläkin tuli vähän helmeiltyä. Tuon siis muutamia kuvia nyt kerralla. Vaikka oikeastaan kaikki seuraavat korut ovat vapaita,taidan päivitellä tuon Vapaiden Korujen sivuston keskiviikon jälkeen. Keskiviikkonahan minulla on ensimmäiset korukutsut :) 


Tässä on lilan värisiä suurehkoja lasihelmiä rannekorun muodossa. Kiinnitetty jälleen - kuinkas muutenkaan kuin kierteisillä lenkeillä ;) Tein mukaan korvikset.


Tässä on kolme sydämen muotoista lamppuhelmeä ja vaaleanpunaista Korean Jadea sekä metallihelmiä. Ja jälleen kiinni kierteisillä lenkeillä. Ai kuinka niin niihin sitten jää koukkuun??? :)


Nämä on sitten sellaista kategoriaa mitä en ole ennen harrastanut. Eli kännykkäkoruja. Ensin tein tuon mustan ihan vaan itselleni, ja tein sitten pinkin kaveriksi, ja toisenkin mustan. Alimmaisina näissä on ns. särölasihelmet, joista toinen puoli musta/pinkki ja toinen kirkas- säröinen. Oikeassa reunassa olevia enkeleitä on tehnyt moni, ja koska kotoa löytyi tarvikkeita niin pitihän sitäkin kokeilla.

Tilasin myös pari korukirjaa netistä.. Käsittelevät lähinnä hopeatöitä. Tilasin nimittäin niitä hopealankoja, ja niihin kyllä tarvitsee ihan kunnon ohjeet. Kirjojen tulisi saapua loppuviikosta. Aina on jotain mitä odottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails