Sivut

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Avainnauhoja...

Tässäpä kaksi avainnauhaa.. Toinen tilaustyönä, ja on liki samanlainen minkä olen jo aiemmin tehnyt. Tilaaja tykkäsi juuri ko. mallista ja noista suurista valkoisista foliolasihelmistä, joten niistä sitten tehtiin nauha. Siihen ne helmet sitten loppuivatkin, ja koska olivat Englannista ostettuja, tuskin enää uusia saan.
 Tässä vielä lähikuvaa niistä helmistä mitkä edelliseen nähden vaihdoin; eli nuo pienemmät pyöreät oli vanhassa avainnauhassa särölasihelmiä, nämä tässä olevat ovat ihania kristallilasihelmiä, jotka heijastavat valoa todella kauniisti. Eivät todellakaan pääse oikeuksiinsa valokuvassa.

Ja kun nyt sitten innostuin näistä avainnauhoista, päätin eilen illalla tehdä avainnauhan mustana. Tästäkin tuli oikeastaan koru, mutta jos jonkun silmää miellyttäisi, niin pistän tuonne myytävien puolelle jossain vaiheessa. Pitäisi muutenkin ehtiä sitä osastoa päivittää pikkuhiljaa, ´kun edellisestä kerrasta on jo kuitenkin jonkin verran aikaa.


Eli tässä avainnauhassa on alimmaisena ihana foliolasisydän, sitten erimuotoisia lasihelmiä ja pohjana farfalle-siemenhelmiä.

Niin, olen muuten saanut vihdoin purettua tilaustyösuman! Vielä olisi yksi ILO-koru korjaamatta, mutta kaveri kenen koru se on, on tällä hetkellä reissussa, joten joudun palaamaan siihen vasta reissun jälkeen. On kuitenkin varmistettava että helmet menee varmasti oikeaan järjestykseen :D

Mutta jospa jossain vaiheessa tulisi tännekin ihan uutta inspiraatiota, kun ei ole nuo tilaustyöt hengittämässä niskassa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails