Sivut

maanantai 30. toukokuuta 2011

Lisää turkoosia

Huomenna yksi kaveri tulee äitinsä kanssa katsomaan koruja tänne meille. Kaveri kyseli turkoosia korua kesähäihin ja tein nyt sitten lisäksi vielä tällaisen, kun tuon vähän aikaisemmin postatun lisäksi ei hirveästi turkooseissa olekaan valinnan varaa. Onneksi sain viime perjantaina lisää helmiä (myös turkooseja, jotka olivat jo ihan loppu), niin pääsen pian tekemään uusia koruja. Kun enää YKSI työpäivä! Huomenna siis viimeistä viedään ja keskiviikkona sitten olen oman onneni nojassa.

Tässä korussa tykkään erityisesti riipuksesta, jossa siis ketjua ja paljon helmiä.

Viikonloppu onkin mennyt uudella työmaalla ikkunoita pesten, siivoten ja maalaten. Ehdittiin me käydä sunnuntaina teatterissa ja sit porukat tuli jyrsimen kanssa kääntää meidän kasvimaan. En tiedä missä välissä sinne ehtii mitään istuttaa kun tuntuu koko ajan olevan kaikenmaailman projektia. Mut onpahan nyt tehty, ja ptiäs käydä siistimässä se vielä ennen kuin rikkaruohot taas valtaa maan...

Katsotaan milloin tänne taas ehtii kirjoittelemaan. Keskiviikkona mahdollisesti koko päivän menossa ja torstaina jatkuu remppa, perjantaina tulee ystäviä kylään koko viikonlopuksi, joten siinähän on taas koko viikko mennyt. Mutta ihania asioita kaikki :)

lauantai 28. toukokuuta 2011

Vaihteeksi vihreää

Oon tosi huono tekemään vihreistä helmistä koruja. En ole lainkaan vihreän fani; en koskaan osta vihreitä vaatteita eikä tulisi mieleen laittaa vihreitä koruja. Mutta silti tulee välillä haalittua senkin värisiä helmiä mistä ei itse syty. Tässä siis vihreistä lasihelmistä kaulakoru.


Mulla on enää kaksi päivää ns. "oikeita töitä". Jee! Viikonloppukin sopivasti välissä, niin eiköhän nuo kaksi päivää jaksa. Keskiviikkona, mikä on siis eka päivä yrittäjänä, lähdetäänkin Ikeaan hakemaan vähän kalusteita firmalle. On ollut niin kiirettä tässä töiden vuoksi, ettei ole ennättänyt aiemmin. En ota stressiä kesäkuusta, koska tiedän etten saa toimintaa pyörähtämään hetkessä käyntiin. Pääasia että pikkuhiljaa. Jos jäisi vaikka pari päivää ihan vaan lomailla. Jos osaa. Saatan silloin keskiviikkona päästä Helmiharakkaankin, koska samalla suunnalla on, ja sain sinne hiljattain lahjakortin. Siksi esim. ei tehdä huomenna sunnuntaina Ikean reissua, koska Helmiharakka on kiinni... No, asiat etenee pikkuhiljaa... :)

tiistai 24. toukokuuta 2011

Kiirettä pitää

Huh sentään mikä paperihomma tuon yrityksen perustamisen kanssa on ollut! Vaikka nyt sain muutoin maistraattiin vietyä perustamislomakkeen ja hoidettua rahoitusyhtiön kanssa lainajutut, niin sitten pitää vielä saada pankkiin aina tilin avaamista varten - ja eihän niillä tietenkään ollut sellaisia aikoja että mä olisin päässyt töiden jälkeen käymään. Eli se venyy nyt sitten tämän viikon perjantaille, joten rahoitus seisoo vielä sen ajan. Argh. Lisäksi pitää hakea vielä Aluehallintovirastosta lupa toimia terveyspalvelualan yrittäjänä, ja ne lomakkeet saan huomenna postiin. Toivottavasti nyt oon saanut täytettyä kaikki lippulappuset mitä laki vaatii. Niin, tilitoimisto pitää vielä etsiä. Mainostoimiston taisinkin jo löytää.. pitää sinnekin vielä soitella huomenna.

Mutta koruhommeleihin! Tässä vaihteeksi turkoosia. Tajusin että fasettihiotut turkoosit (ja lilat) helmet alkaa loppua, joten mä ehkä joudun hieman tilamaan helmiä jossain vaiheessa taas... Ihan perustarvikkeiksi. Kesä tulee, niin turkooseja koruja menisi taas!


Enää viikko "oikeita töitä". Eli viikon päästä tiistaina viimeistä viedään. Nyt lauantaina on tarkoitus mennä firmalle siivoamaan, joudutaan ottaa poika mukaan kun ei saada hoitajaa. Mummo voi onneksi hoitaa sunnuntaina niin päästään maalaamaan sitten sinne. Ehkä se sitten pikkuhiljaa konkretisoituu!!

lauantai 21. toukokuuta 2011

Askel eteenpäin

Noniin, eilen tuli sitten perustettua yritys. Jännää! Nyt menee vielä tovi ennen kuin se on Kaupparekisterissä, mutta siihen ei pitäisi mennä kuin parisen viikkoa. Kunhan tässä olisi aikaa, pitäisi käydä hakemassa K-raudasta värilastuja ja sitten päättää toimitilan maalipinnat. Tämä kuu uhkaavasti lähenee loppuaan, ja pitäisi ehtiä maalaushommiin ennen kuin tavarat saapuu.... Tuntuu että nyt olisi hirveästi hommaa, mutta ei oikein tiedä milloin ehtii kun tuo päivätyö vielä hieman hidastaa tahtia...

Mutta itse koruihin... Tämä koru lähti noista kolmesta valkoisesta lamppuhelmestä, joiden sisällä on vaaleanpunaiset kukat.
Eli yksi meni riipukseen ja kaksi muuta hyvin lähelle lukkoa. Muutoin tuossa on kirkkaita lasi/fasettihiottuja lasihelmiä ja helmiäislasihelmiä. Riipuksen kruunaa ihana kierretty fasettihiottu kristallihelmi. En tiedä missä näitä koruja pitäisi oikein kuvata, kun tuntuu ettei valo riitä vaikka olisi kuinka kaunis sää.

Mutta, nytpäs me otetaan poikasen kanssa vähän välipalaa ja lähdetään ulos pihatöihin!

torstai 19. toukokuuta 2011

Jännitystä ilmassa

Olen tehnyt tässä suuria ratkaisuja... Minusta tulee nimittäin pian yrittäjä! Reilu viikko sitten irtisanouduin työnantajani palveluksesta ja kuun loppuun pitäisi sinnitellä. Olen perustamassa pientä terveysalan yritystä, ja otan sivutoimeksi sitten nämä koruhommat siihen. Olen vuokrannut 29m2 toimistotilan, ja sinne keittiön puolelle pistän pystyyn korupajan. En oikeasti malta odottaa kesäkuuta että pääsen laittamaan vihdoin paikkoja kuntoon! Tämä on ollut melkoista paperisotaa, ja tuntuu ettei sille näy loppua. Monta asiaa pitäisi vielä hoitaa, mutta onneksi on auttavia tahoja mistä kysyä neuvoa. Iiiks, mua oikeasti jännittää tosi paljon, mutta onneksi läheiset ympärillä ovat olleet kannustavia. Kiitos siitä heille!

Tulen tänne varmasti sitten laittamaan jotain tietoa miten homma etenee jne. Varmaan saattaa tulla joku kuvakin tästä tulevasta "helmipisteestä". Eipä tartte sitten enää iltoja myöten valvoa kotona, kun saa töiden lomassa tehdä sitä mitä haluaa :D

Nyt kuitenkin nopeasti pieni koruesittely, tässä tummanruskeita 6mm helmiäislasihelmiä, jotka ovat olleet laatikossa aivan liian kauan. Tuli sellainen olo, että pakko saada käytettyä vanhoja helmiä pois ennen kuin ottaa uusia käyttöön. Joten täältä pesee! Yllättävän tyytyväinen olen lopputulokseen, vaikken ole tummanruskean ystävä lainkaan. Tietysti tämäkin koru näyttää taas luonnonvalossa paljon kauniimmalta.


Että sellaista tänne tänään. Eletään melkoisen jännittäviä aikoja kuitenkin, tuntuu että on kääntämässä elämässä uutta sivua. Sitä on jotenkin niin tottunut tuohon varmaan tulonlähteeseen ja palkkapäivään, jatkossa se onkin muista riippuvainen mitä käteen jää. Se tässä vähän jännittää, mutta olen ajatellut pärjätä!! ;)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Oilia ranteeseen

Sain eilen sahattua pääsiäisenä tekemiäni kuparilankaspiraaleja vihdoin lenkeiksi asti ja hirveä into oli tehdä joku rannekoru. Tuli sitten purettua yhdet korvikset, koska niihin olin laittanut mielestäni liian suuret helmet. Niitä helmiä oli kuitenkin kaksi lisää, joten tein oili-ketjua ja linkitin nämä helmet siihen. Nämä ovat jotain kivihelmeä, messuilta ostettua. Jos joku tunnistaa niin saa vinkata.
Ovat siis tuollaisia tummanvioletteja, joissa mustaa "kuviointia". Eivät oikein näy kuvassa, vaikka valoisan aikaan yritin kuvata.

Tänään sitten ajattelin tehdä ne puretut korvikset loppuun, eli niissä oli tätä muinaisketjua. Laitoin helmiksi Englannin helmilähetyksestä teal- sävyiset kristallilasipisarat helmihattujen kera. Ihan koreat tuli.


Tein myös niihin memory wire rannekoruihin sopivat korvikset, mutta ne ovat nin peruskauraa etten tänne viitsi niistä kuvia tuoda.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Ärsyttävä bloggerin päivitys

Eilen oli Bloggerissa jonkin päivityshomma. Ensin koko edellinen postaus hävisi tunneiksi ja nyt kun se on vihdoin tullut takaisin, Ninnin kommentti oli hävinnyt :( En ehtinyt siihen edes vastaamaan, mutta eipä se vastauskaan enää näkyisi. Ostoksia- tunnistekin oli muuttunut, tai sinne eteen oli tullut jotain ihme merkkejä.. Sen onneksi sai helposti korjattua. No, onneksi vahinko ei ollut tämän suurempi :)

Mikähän mulla on.. Kun saan postissa uusia helmiä, niin tekee mieli tehdä ensin vanhoista pois koruja ja sitten vasta käyttää uusia?? Tässä nyt on Kädentaidon messuilta ostettuja hopeoituja kaarevia putkia ja toisessa sinisiä fasettihiottuja lasihelmiä ja toisessa sinivihreitä foliolasihelmiä. Memory wireen tehtyjä pitkästä aikaa. Tämä olikin taas aika kivaa, ja mun mielestä tuota piti olla vielä yksi avaamaton pakkaus jäljellä mutten löydä sitä mistään... Melkoinen hamsteri taas, huoh.


Eilinen meni hoivaillessa poikasta jolle nousi melkein 39 kuumetta. Tänään onneksi jo parempana, taisi olla alakulmahampaat mitkä vaivasi... Tänään taidetaan kuitenkin viettää varmuuden vuoksi sisäpäivää, koska eilenkin kuume nousi niin yllättäen kesken hoitopäivän.

Palaamme siis taas asiaan, mukavaa viikonloppua kaikille!

Vihdoin ne on täällä!

Jee, Englannin helmet saapuivat tänään. Olihan noita, reilu puolitoista kiloa... Tyytyväinen olin lasi- ja etenkin foliolasihelmiin sekä maailman upeimpiin kristallirondelleihin ja -pisaroihin. IHANIA!! Kivihelmistä pettymys oli pisaran muotoiset turkoosit helmet, joissa reiät olivat jotenkin "epämuodostuneita". No, pitää katsoa saako niitä mitenkään piiloon... Niitä olin ottanut kaksi nauhaa ja toista en niin tarkasti syynännyt. Muita nauhoja en ennättänyt niin tarkistelemaan, ovat pakattu ärsyttävän helposti repeäviin pusseihin, joten en kuvauksen ajaksikaan viitsinyt repiä niitä auki. Pahoittelen siis kuvan laatua kun kovasti kiiltää..
Vasemmalla ylhäällä violetteja ja sini-vihreitä kristallihelmiä, rondelleina ja pisaroina. Niitä olisi pitänyt tilata enemmän, ihania... Alas jää lasihelmisekoituspusseja ja foliolasihelmiä, ylhäällä myös foliolasihelmiä, ja pyöreää ja litteää kivihelmeä. Eiköhän näistä nyt jotain saa taas aikaiseksi. Mukavasti viikonloppukin tulossa :) Kaikki helmet eivät ole siis kuvassa, osaa tuli paritkin kappaleet samaa laatua.

Täällä talo hiljeni, jospa hiivin hetkeksi helmipöytää siivoilemaan... 

tiistai 10. toukokuuta 2011

Takaisin muihin juttuihin....

Noniin, jos nyt hetkeksi jättäisi kirjanmerkit, laukku- ja kännykorut ja keskittyisi taas vanhoihin juttuihin... Tein pitkästä aikaa avainnauhan, tai ainakin siltä tuntuu että siitä on jo kauan :D Tässä tällaisia savun värisiä lasihelmiä ja keskikohdassa suurehko litteä foliolasihelmi. Tämän muuten saa taas niskassa olevaan turvalenkkiin lukolla kiinni, eli kaksinkertaiseksi kaulakoruksi. aika näyttävä on niin laitettuna.
Ehdin Englannin helmifirmaa hätistelemään useampaan otteeseen kun eivät vastanneet mun tiedusteluihin paketin tilanteesta. No, tänään vihdoin sain vastauksen ja tulossa on! Huh. Alkoi tulla jo pieni paniikki, kun kohta tulee Visa-lasku missä se helmitilaus on, enkä ole koko pakettia saanut. Toivottavasti siinä nyt sit on kaikki ok. Niistä ehkä jopa tiedossa kuvatuksia ;)

maanantai 9. toukokuuta 2011

Ostoksia...

Kerrankin käy niin, että sain helmipuketin postissa enkä tuo siitä kuvaa! Mutta oikeastaan se ei ollut helmipuketti, koska ainoastaan yksi nauha helmiä sieltä löytyi - muut on korutarvikkeita. Kännykkänauhoja, kirjanmerkkipohjia, ketjua, maskotteja, mutkaputkia ja kukka-rondelleja... Oikeastaan siinähän ne taisi olla. Tuntuu hassulta että tuollaiseen metallikasaan saa uppoamaan monia kymmeniä euroja!! Mutta kiva juttu että pääsee taas jatkamaan. Eikä tullut edes sanomista mieheltä että ai, taasko sä oot tilannut. Ei muuten ole kuulunut Englannin helmipuketista mitään, piti taas laittaa sinne päivällä viestiä. Olisi ihan kiva saada ne helmet kun ne on maksettukin. Sain sieltä koodin -15% seuraavasta tilauksesta, mutta kohta alkaa tuntua että uskaltaako enää tilata mitään. Ärh.

Itseasiassa eilen teinkin vähän kirjanmerkkejä "puolitiehen", odottelin vaan näitä lenksukoita. Osasta tuli aika pitkiä, voihan niitä laittaa halutessaan sitten vaikka muistitikkuun/laukun vetskariin tms. kiinni. Osasta tuli niin pitkiä että jatkoin suoraan kirjanmerkiksi asti. Tässäpä nyt sitten siis jotain uusia kuvatuksia.

Täytyy nyt vielä pohtia lyhennänkö jotain... tein nimittäin itsellekin yhden pinkin koristamaan omaa tylsän valkoista kännykkääni... Ja en tiedä onko se vähän liian pitkä. Toisaalta kiva kun jää pinkistä kännykkäpussista roikkumaan. Harakka mikä harakka :D

Ja tässä vielä uusia kirjanmerkkipohjia, joihin on käytetty "venähtäneitä" osuuksia kännykkäkoruista. Melkeinpä kirjanmerkkejä on helpompi tehdä kuin kännykoruja, tai mulla vaan ei ole kivoja suurehkoja yksittäisiä helmiä noihin kännykoruihin..  
Niin, tai sitten tämä vaatii taas helmilaatikoiden ympärikääntämistä. Mut se onkin mukavaa se!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Kirjanmerkeillä jatketaan...

Hurahdus kävi - kirjanmerkkeihin! Tein tuossa nuo delfiini-kolibri- kirjanmerkkipohjat valmiiksi asti ja mietin että höh, nyt joutuu odottamaan ennen kuin tilaamani uudet pohjat saapuu. Vaan kuinkas kävikään. Löysin vielä kaksi sileää kirjanmerkkipohjaa tuolta helmikätköistä, joten pääsin vielä vähän väkertämään lisää.

Näissä koristeellisimmissa lasi- ja metallihelmiä.


Vaihdoin nyt sitten tuon alemman kuvan kun sain paremmassa valossa kuvattua. Edellinen kuva oli liian sinertävä. Oikean puoleisessa kirjanmerkissä ihana harjattu sydän, muutoin lasi- ja fasettihiottuja lasihelmiä.

En varmaan muistanut täällä mainita, että tilasin Englannista pääsiäisen tienoilla helmiä. Tuossa muutama päivä sitten aloin pohtimaan, että missä ne on?! Otin yhteyttä ko. firmaan, kun visaltakin maksu on jo lähtenyt. Niin, ne ei oo lähettäneet edes sitä vielä, joku kämmi käynyt. Vedin hieman herneen nenään, koska silloin kun tilausta tein, siellä oli sellainen kampanja menossa, jossa tietyt helmet myydään tunneissa loppuun. Periaatteessa mulle on kuitenkin luvattu ne helmet mistä olen maksanut (koska tilausta tehdessäni osa helmistä oli myyty loppuun ja ne piti ostoskorista poistaa...) Laitoin sinne vielä sitten postia, että olisi ihan kiva tietää että onko niitä helmiä mitä olen tilannut ja mistä maksanut! Ne lupas selvittää ja postittaa helmet perjantaina. Mutta ei ole mitään kuulunut. Taidan maanantaina laittaa sinne taas postia. Ärkele että ärsyttää tällainen, ennen ei ole vastaavasti käynyt. Sieltä piti tulla tosi paljon helmiä, joita olen ihan oikeasti odottanut. Ja epäilen etten kaikkea sellaista saa mitä tilasin...

No, Helmien Talossa on tällä viikolla ollut 2v synttärit ja ne lähetti nettitilaukset ilman postikuluja (ja paikan päältä sai -10% alennusta). En ole miehellekään uskaltanut vielä kertoa että sieltä olis tulossa taas korunosia, mm. just näihin kirjanmerkkeihin ja kännykoruihin, mutta myös sain messuilta bongaamia mutkaputkia tilattua, vaikkei niitä heidän nettikaupassa olekaan. Voi, odotan että joskus pääsisin sinne heidän liikkeeseen paikan päälle. Vanha kansakoulu missä on luokkahuoneet täynnä helmiä. Helmeilijän TAIVAS!!!

Taisi mennä romaanin puolelle. Tämän myötä toivottelen
Hyvää Äitienpäivää kaikille Äideille!

perjantai 6. toukokuuta 2011

Sama teema jatkuu :)

Noniin, taitaa arki viedä mukanaan kun ei ehdi joka ilta koruja värkkäämään. Nyt itseasiassa onkin tullut tehtyä enemmän näitä muita härpäkkeitä kuin itse koruja, tai siltä ainakin tuntuu. Nyt valmistui turkoosi laukkukoru ja tein kokeeksi taas yhden kirjanmerkin pitkästä aikaa. Sekin turkoosina. Se tuntuu olevan sellanen pirtsakka väri.


Ja sitten parit korvikset mitkä näemmä jääneet postaamatta. Hopeoituja lenkkejä ja lasihelmiä.


Hirveä hinku olis tehdä kaikkea ihania juttuja, monet helmet huutelee tuolla. Jospa vaikka viikonloppuna ehtisi jotain tekemään taas. Viikonloput on ihan parhautta! :)

Tervetuloa, Katri!

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Jotain ranteeseen ja kännykkään

Onpa ollut kylmää! Ei ole juuri tehnyt mieli ulkona olla. Onneks ne lupaa ens viikolle jo lämpimämpää. Tahdon olla sellanen vilukissa, että kesällä vasta tarkenee kunnolla.

Mutta tässä nyt jotain valmistuneita. Tein rannekorun pitkästä aikaa kierteisillä lenkeillä mustista fasettihiotuista helmistä. Tuttuun tyyliin hopeoitua kuparilankaa, ja välissä on kierrettyjä metallilenkkejä. Laitoin tuollaista ketjua tuonne väliin, samaa mitä on laukkukoruissakin. Ja pikkumaskotti roikkumaan. Tuli ihan kiva!

Ja sitten, tein niitä kännykkäkoruja. En oo mikään pro näissä, mut kyllä nää vois sopia kännykkään, tai vaikka laukkuun roikkumaan..

Tarkoitus olis tehdä vielä jotain kirjanmerkkijuttujakin sinne kesämyyjäisiin. Ainakin hyvin koristeellisia "pohjia" on varastossa...

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Laukkukoruja

Täällä on ollut tosi kylmää, räntää sadellut eikä ulos ole mieli tehnyt mennä (mitä nyt aamusta pikaisesti piipahdettiin). Mietin poikasen päiväunien aikaan, ottaisinko itsekin unet vai tekisinkö helmijuttuja. No arvatkaa kuinka kävi? Helmijuttuja tietenkin! Testasin nimittäin tehdä laukkukoruja. Tai näitä nyt voi käyttää avaimenperänäkin, miten nyt tykkää. Eli suuri lukko, samanlainen kuin avainnauhoissa, ja kaksi ketjunpätkää joihin on kiinnitetty korupiikeillä helmiä ja maskotteja.

Ajattelin tehdä näitä kesäkuussa tulevaan suureen myyntitapahtumaan. Sinne on siis tulossa arviolta n. 300-400 vierasta, ja myymään muitakin käsityöläisiä. Pitäisi olla mahdollisimman paljon erilaista myytävää.. Seuraava työmaa on kännykkäkorut, joihin en myöskään ole mitenkään erikoistunut.

Mutta tässä kolme laukkukorua!

Moni on tehny laukkukoruja ja mä halusin näistä vähän omannäköiset, joten laitoin lukon jälkeen tuollaisen renkaan, joita muutenkin paljon käytän koruissa. En ainakaan ole nähnyt muilla vastaavia. Ehkä nämä ovat  liian pitkiä (ainakin avaimenperiksi), mutta laukkukoruna koristavat varmasti mikäli värit natsaa :)

Welcome, Brian and Maaki!
Related Posts with Thumbnails