Sivut

torstai 15. syyskuuta 2011

Ensimmäinen oma Kiinan tilaus

Voi mahdoton... Sain tänään postissa IHANUUKSIA! En ole täällä edes uskaltanut kertoa aiemmin, että pistin tuossa joku hetki sitten vetämään Kiinaan ihan oman tilauksen. Edellinenhän oli siis helmifoorumin kautta kimppatilaus. Jännitin eniten kai sitä, jääkö se tulliin ja mitä lisämaksuja sitten tulee. Valinnan vaikeus oli suuri, ja alv-raja  (nyt korjatkaa jos oon väärässä, menee se tulliraja ja alv- aina sekaisin) on 40e. Mun tilaus oli todellakin yli sen. Jännäsin paketin tilannetta trackerin avulla ja tänään tosiaan tuli pakettikortti. Ei jääny tulliin, ei :) Paketin päällä luki "handicraft", vaikka periaatteessa eihän nämä ole käsityötä, vaan näistä tulee käsityötä. Paketti oli kuitenkin aika pieni (vaikkakin sen 1,6kg), mutta ehkä tullia ei kiinnostanu :)

Noo, mutta siis, halusin kristallirondelleja. Niitä myytiin joko irrallaan väreittäin (ihan liian suurina nauhamäärinä per väri) tai sitten sekoituksina. Otin kaksi sekoitusta. Toiset oli isompaa ja toiset pienempää. Kuva ei tee oikeutta näille kaunokaisille ja toi tollainen "lohenpunainen" taitaa olla molemmissa koossa sama väri. Toisaalta sehän ei haittaa lainkaan! Sinistäkin tuli aika monta nauhaa..
Eli molemmissa sekoituksissa oli 5 järkyttävän pitkää kristallirondellinauhaa. Ihania, ihania.

Alemmassa kuvassa sitten korunosia ja vähän "irtohelmiä".

Halusin myös pyöreitä kristallihelmiä, niitä oli joku 50kpl sekoitus. Kuvassa vasemmalla siis. Oli kirkkaan punaista, mustaa, kirkasta, pinkkiä ja lilaa. Sitten särölasihelmisekoitus myös, muutama sata helmeä suunnilleen noita värejä mitä kuvassa näkyy. Olin tilaavinani 8mm mutta musta noi kyllä taitaa olla 6mm. Pitää tarkistaa mitä tilasin :D Sitten on monenlaisia linkkejä ja metallihelmiä. Ylläri oli noiden hurrikaanisydämien koko. Oon Suomesta vastaavia ostanu ja ne on ollu paljon pienempiä. Niin, koskaanhan ei kannata katsoa sitä kokoa kun tilaa ;) Mutta varmasti nuo johonkin menee. Ja niitäkin on siis enemmän kuin kuvassa näkyvät. Kaikkea on, aika paljon ;)

Sellaisia ihanuuksia. Ette arvaa kuinka paljon nämä polttelivat autossa kun istuin illan yrittäjyyskurssilla. Oli mukava tulla kotiin avaamaan pakettia. :)))

2 kommenttia:

  1. Vautsi! Aika rohkea veto lähteä sieltä tilaamaan, mutta ilmeisesti hyvin meni kaikki! :) Kelpais mullekin tollainen pläjäys helmiä! :D

    VastaaPoista
  2. Joo, kaikki meni tosi hienosti! Kävinkin vielä muokkaamassa tekstiä, kun tosiaan unohtui kirjoittaa ettei se minnekään tulliin jäänyt, vaikka arvo oli yli sen 40e. Voisi ehkä uskaltaa tilata toisenkin kerran ;) Aikaa meni 10 päivää.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails