Sivut

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Terveisiä helmitaivaasta!

Hei vaan taas pitkän tauon jälkeen! Nyt tuli blogin päivityksen paikka, sillä vietin upean viikon Pekingissä. Reissu oli pääasiassa lomamatka, mutta sen verran tuli "töitä" tehtyä, että helmiostoksilla kävin lähes joka päivä. En tiedä kiinnostaako helmiystäviäni, mutta voisin tähän jotain matkakertomuksen tynkää kirjoitella, ja laitella kuvia herkuista.

Jos siis teille ikinä tulee mahdollisuus lähteä Pekingiin (tai Kiinaan ylipäätään), niin suosittelen! Mulle kävi mieletön tuuri, kun ystäväpariskunta pyysi mukaansa. He toimivat meille oppaina ja päästiin kätevästi käymään tärkeimmät nähtävyydet (Kiinan muuri ja Kielletty kaupunki). Lisäksi he tiesivät muutamat isot ostoskeskukset, joissa helmille oli ihan omat kerroksensa! Ensimmäisenä päivänä (oltiin matkustettu koko yö) pääsin jo vähän hipeltämään helmiä. Väsymys painoi, mutta jotain pientä tarttui jo silloin mukaan.


  
Tässä pikaisesti napattu kuva Pearl Marketin eräästä kojusta. Eli tällaisia pieniä syvennyksiä oli yksi kerros täynnä, melkeinpä joka ostoskeskuksessa missä käytiin. Monissa oli pääasiassa valmiita koruja ja pöydällä käytävän puolella lähinnä mv- helmiä. Kun menin katselemaan jotain helmiä, niin myyjä heti alkaa tuputtaa että hän voi tehdä siitä minulle korun. Monesti kieli oli vähän ongelma ja siinä sönkötin etten tarvitse valmiita koruja koska voin tehdä ne itsekin. Usein parhaimmat herkut oli piilossa tiskin alla, ja sieltä piti sitten osata vaan pyytää. Lähinnä mentiin värien ja muotojen mukaan, koska en muistanut esim. kivihelmien englanninkielisiä nimiä. Niihin olisi voinut paneutua vähän paremmin ennen matkaa.


Tässä seinustalla roikkui myös ihania herkkuja. Se huomio tehtiin heti alussa, että mikäli "kauppa" oli isompi, eli siis lasitettu koppi tai isompi syvennys (ja paljon seinätilaa) niin heillä oli selkeästi myös kalliimmat hinnat. Tietysti siellä piti myös tinkiä ja itse olen siinä kyllä äärimmäisen huono. Onneksi ystäväperheen rouva kulki melkeinpä koko ajan mukana ja yhdessä tehtiin kauppoja. Jos ei päästy myyjän kanssa yhteisymmärrykseen, niin sitten lähdettiin pois. Monesti siinä vaiheessa myyjä saattoi huudella perään ja tiputtaa vielä hintaa, koska halusi kuitenkin myydä meille. Kivihelminauhoista yrittivät repiä ihan Suomen hintoja, ja tietenkin jos valitsi kasaan enemmän nauhoja, niin hinta tippui sitä mukaa. "My boss is killing me", "This is not money", oli yleisiä huudahduksia kun tingittiin, asiasta kuin asiasta :D


Tässä sitten ollaan valkkaamassa myös herkkuja. En ole ehtinyt vielä käymään kovin tarkkaan ostoksiani läpi, mutta yksi tosi ala-arvoinen nauha sattui mukaan. Siitäkin toki jotain voi käyttää,  ja pääasiassa helmet oli ihan ok-laatua. Tästä pisteestä ostin kivihelmien lisäksi muutamia seashell-helmiä, joista tein itselleni reissuun korut juuri ennen matkaa. Tässäpä lempisetistäni kuva:


Tämä oli tosi kovassa käytössä reissussa ja olen ihan rakastunut siihen. Nuo helmet ostin viime syksyn Helmiplaneetalta ja olen hillonnut niitä tähän asti. Nyt sain vihdoin setiksi asti ja siitä tuli niin kiva, että nyt tuolla odottelee Kiinan tuliaisena samanlaisia (eli siis näitä seashell-helmiä), mutta eri väreissä..

Tässä sitten vähän lajitellaan helmiä hotellihuoneessa ;) Kyllä niitä piti muutamaan kertaan ihailla...

Vielä sitten muutama kuva nähtävyyksistä.
Muurilla käytiin ekana kokonaisena päivänä. Päivä oli melkoisen kuuma ja sain kevään ekat rusketusrajat :P Pohkeet oli vähän kipeänä seuraavana, sen verran porraskävelyä oli...

Kielletty kaupunki, Forbidden City. Näkemisen arvoinen paikka.

Upeita temppeleitä.

Iihania kukkasia.

Nyt on loma loppu ja huomenna paluu arkeen... Onneksi jäi matkasta kivoja kuvia, ja moooonta ihanaa helminauhaa. Onpa tekemistä seuraaville viikoille ;)

3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja voi luoja mikä helmiparatiisi! Täytyy alkaa säästämään Kiinan matkaan :P

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia aahhh. Voi että kun mie kävin Pekingissä, niin en älynnyt vielä tuosta helmeilystä mitään. Sanoinkin yks päivä, että nyt jos kävisin Kiinassa niin tietäisin mitä sieltä toisin:)Yhet ainoat helmet sieltä ostin:)Kävin kyllä sellaisessa helmikaupassa, että oli helmi poikineen:)Mukavaa helmeilyä.

    VastaaPoista
  3. Minakin haluaisin joskus paasta tuonne Kiinan muurille!

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails