Sivut

perjantai 6. joulukuuta 2013

Onnea Suomi!!


Vaikka viime postauksessa juuri kirjoitin, etten laita tänne vanhoja korukuvia, niin yhden kohdalla on aivan pakko tehdä poikkeus. Nimittäin, tänään yksi korusettini on Tampereella Presidentin Itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Aika jännittävää seurata juhlia telkkarista!

Korun tilaaja on Mikkelin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Satu Taavitsainen, ja setistä tuli hyvin hänen näköisensä. Halusi setin tehtävän makeanvedenhelmistä, ja kuvailee sitä näin:
Korua ei ole tehty täydellisen pyöreistä helmistä vaan eri kokoisista ja muotoisista, vähän rosoisista niin kuin elämäkin on. Korussa ei ole kimalteita, koska tällä hetkellä Suomessa ei monellakaan ihmi
sellä ole elämä kovin kimaltavaa. Valkoinen värinä kuitenkin symboloi puhtautta, iloa ja rauhaa sekä toivoa. Rakastan myös lunta ja kovaa pakkasta ja Suomen lipussahan valkoinen kuvastaa lunta. (Sininen järviämme, jotka kohta jäässä ja valkoisia). Korun sieluna siis on: "Iloa itsenäisyydestämme, rauhaa maailmaan, työtä ja toivoa suomalaisille."



Käytin korussa 8 ja 9mm vaaleaita makeanvedenhelmiä ja niistä syntyi vielä lisäksi kaksirivinen rannekoru. Puvusta en lähde enempää kirjoittamaan, katsotaan jos saisin bongattua juhlien jälkeen jonkun kuvan vielä tänne koko kokonaisuudesta.

Laitetaan loppuun vielä kuva eilisestä korumyyntipäivästä vanhalla työpaikalla. Näin joulun alla aika on otollinen, koska moni ostelee joululahjaksi kaikkea kivaa. Enkeli-avaimenperät oli kova sana, samoin kirjanmerkkejä meni hyvin. Ja tietysti paljon kaulakoruja.

Valmis myyntipöytä

Oikeassa laidassa on myytävänä pussukoita. Hurahdin kankaisiin joku aika sitten ja isoja ja pieniä pussukoita on syntynyt aika paljon. Ne ovat myynnissä puodissani, ja otan niitä myös tällaisiin tilaisuuksiin mukaan. Olen itse kyllä niin pussukka-tyyppi kuin vaan olla ja voi :D

Mutta nyt lähden viettämään Itsenäisyyspäivää! Mukavaa viikonloppua kaikille!

Pssst. Facebookissa on tänään 6.12 käynnissä arvonta!



1 kommentti:

  1. Onpa kaunis koru ja kauniisti sanottu korunkantajalta!!
    Ihanaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails